Revontuliennusteet vilkkuivat loppuviikosta punaisella. Torstaina oli vielä pilvistä, mutta perjantai-iltana taivas selkeni. Lännestä saapui samaan aikaan syksyn ensimmäinen puhuri.
Olin pitkään miettinyt valovoimaisen laajakulman hommaamista Olyn nokalle. Aprikoin pitkään Olympuksen oman 17/1.2 Pron ja Panasonic Leica 12/1.4:n välillä. Hinnoissahan nuo ovat suunnilleen samalla tontilla. Asiallisen hintaisia käytettyjä on liikkeellä aika nihkeästi ja kun Top Shotissa oli uudesta Panasta hyvä tyrkky, niin päädyin siihen. Onpahan sen 5 milliä laajempi kuin Oly.
Ensimmäiset pimeätestit ovat tässä. Voin kertoa, etta tuulta oli Näsimeren rannassa ihan huolella, jalustasta oli syytä pitää kiinni valotuksen ajan. Olympuksen pikkukenno ei nyt varsinainen pimeänäkölaite ole, mutta yllättävän hyvää on jälki. Pana vinjetoi täydellä aukolla aika voimakkaasti, mutta elämä on. Panan kanssa manuaalitarkennus osoittautui helpommaksi kuin PreMF, se lipsahtaa helposti yli. Runkona E-M1X, se kestää hiukan korkeammat ISOt E-M1 Mark II:een verrattuna.
Ja kuten yleensä, nämäkin orastavat revontulikuvat valehtelevat: reposet olivat silmillä tuskin havaittavia, mutta kameran kenno näkee enemmän.
