Olli Kanerva. Mostly photographs. Sometimes something else.

Latest Activity:

  • Koronaa taivaalla ja teltassa

    Koronaa taivaalla ja teltassa

    Olen tehnyt retkeilyreissuja Lapissa neljänä vuosikymmenenä. Reissut olen ajoittanut etupäässä syksyyn, mutta olen retkeillyt myös alkukesästä heti lumien sulamisen jälkeen ja jonkun verran myös keskellä kesää. Lapin retkeilyreissut aloittelin Hammaskairasta, metsälappi veti puoleensa. Majoitteena oli tuolloin Viherron Heikin valmistama loue. Louteen kanssa retkeilyssä on ihan omanlaisensa tunnelma: tulet lämmittävät ja näkymä on laaja. Louteen keskisalkoa…

  • Ukkosti

    Ukkosti

    Eilen sattui kohdille kesän ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen ukkosrintama. Olin juuri partsilla saunajäähyllä kun rintama alkoi nousta Lempäälän ja Pirkkalan suunnasta kohti Tamperetta. Virittelin kameran raksuttelemaan jalustalle ja jatkoin saunomista. Muutama naseva kuva sattui talteen. Jos joku ihmettelee mustia pisteitä kahdessa viimeisessä kuvassa, niin naakkoja ovat.

  • Yöjuttuja

    Yöjuttuja

    Kaveri laittoi heinäkuun puolivälin paikeilla someen kuvan Örön saarelta, kun oli herännyt yöllä, kurkannut ulos ikkunasta ja nähnyt hienot valaisevat yöpilvet. Mainion kuvan olikin napannut. Havahduin samalla, että itse en ole koskaan edes yrittänyt kuvata tai seurailla yöpilviä. Asiain tolahan oli korjattava. Valaisevia yöpilviä esiintyy vain kesäaikaan, eikä niiden ennustamiseen ei ole konstia. Ei muuta…

Proudly powered by WordPress