Blog posts

  • Tympeän talven tinttejä

    Tänä talvena saimme Varsinais-Suomessa maistiaisia siitä, millaisia ilmastonmuutoksen murjomat talvet tulevat jatkossa olemaan. Märkää, lunta, vettä, jäätä, pilvistä, tuulta. Jopa tammikuun pakkasjakso oli pääosin pilvistä. Tällä kertaa virittelin kotipihan lisäksi myös metsäruokinnan pieneen, kallioiseen talousmetsälänttiin. Talousmetsäläntti on peltojen ja taimikoiden puristuksessa, joten varsinaisestä metsästä ei voi puhua, mutta jotain nyt kuitenkin. Kallioisen, valoisan paikan valitsin…

    Read more

  • Lanzarote

    Lanzarote. En ollut aikaisemmin käynyt ja rouvallakin aikaa toistakymmentä vuotta. Päätettin lähteä viikoksi käymään, vaikka mielikuva saaresta on hyvin turistirysämäinen. Paketti Aurinkomatkoilta ilman mitään retkiä, villa Villas Alondrasta Puerto del Carmenin luoteisreunalta. Vuokrakiesi ennakkovarauksella Cabreramedinasta. Ei erityisiä ennakko-odotuksia. Positiivisesti yllätyttiin. Villas Alondra osoittautui ennakko-odotuksia laadukkaammaksi. Kahden makuuhuoneen erittäin siisti villa, oma uima-allas, suojainen piha. Lähes…

    Read more

  • OM-1, asetuksista ja optiikoista

    Käytössäni on kaksi OM-1 -runkoa ja olen kyllä kalustoon ollut todella tyytyväinen. Harvassa taitavat olla ne parin tonnin järkkärirungot, jotka pystyvät samanlaiseen suoritukseen. Molemmat rungot ovat käyneet huollossa, toinen oman töpeksinnän vuoksi ja toinen valitsinpyörien takertelun vuoksi takuuhuollossa. Molempia runkoja olen käyttänyt kelissä kuin kelissä, sääsuojaus on toiminut moitteetta. Runko ei enää kooltaan voisi paljoa…

    Read more