Hommasin testimielessä Walimex kevytkojun kotipihan linturuokinnalle. Digitarvike.fi, 89 euroa.
On selvää, että tuohon hintaan ei ole laatukamaa tiedossa, mutta ajattelin ottaa riskin. Vetskarit ja saumaompeleet ne yleensä ensimmäisinä laukeavat. No, kevythän tuo on ja nopeasti pystytettävissä, kai. Olin myös ennalta tietoinen siitä, että kojun pakkaaminen saattaa aiheuttaa hikikarpaloita ja kaivelinkin ennalta netistä asiaa valaisevia ohjevideoita.
Koju esiin ja pakkaus auki, ensin testimielessä autotallin puolella. Hyvinhän tuo aukeni ja kojun muoto hahmottui nopeasti. En saanut kötöstystä laukeamaan edes haarovälin arkoihin paikkoihin, kuten joillekin on kuulemma käynyt.
Pakkauksen mukana tuli oikein kuvalliset pakkausohjeet ja kohtuulisen helposti mökki meni myös kasaan omaan kantopussiinsa.
Ja sitten pihalle.
Koju on kätevä avata, kantaa levynä sijoituspaikkaan ja vasta siellä rempoa kojulle lopullinen muoto. Vetskarit ovat juuri niin heppoisia kuin ajattelinkin: ne kannattaa heti ensimmäisenä voidella silikonilla ja siitä huolimatta niitä on syytä käsitellä erittäin varoen.
Ovi aukeaa leveälti ja sisällä on tilaa jakkaralle, jalustalle ja vaikkapa kuvausrepulle. Ovessa on myös pystysuora kahdella vetimellä varustettu vetoketju, jonka avaamalla voi tunkea ulos jalustan jalan tai obiskan. Oven sisäpuolella on hyttysverkko. Hyttysverkossa on pystysuora vetoketju neljällä (!) vetimellä.
Noiden pystysuorien vetoketjujen logiikka jää täydeksi mysteeriksi. Ymmärtäisin, jos niissä molemmissa olisi neljä vedintä, joilla voisi säätää sopivat aukot jalustan yhdelle jalalle, sekä obiskalle. Nyt ulommassa vetskarissa on kaksi vedintä ja sisemmässä neljä – ja nuo sisemmän neljä toimivat täysin epäloogisesti. Pystysuorat vetskarit vaikuttavat käyttökelvottomilta. Tai ehkä vielä joskus keksin, miten niitä on syytä lähestyä.
Mutta ei hätää. Homma toimii mainiosti niin, että oven yläreunan raottaa siten, että siitä voi tunkea obiskan ulos ja samalla aukko toimii tähystysikkunana. Jalusta mahtuu kokonaan kojun sisään. Jalusta on tämän kanssa välttämätön, vaikka muutoin olen nykyään tottunut jättämään sen kotiin. Kojun molemmilla sivuilla on avattavat, verkolliset ikkunat.
Ja jonkunlaisen jakkaranhan tämä vaatii: pohjapinta-ala (110 x 110 cm) on sen verran nafti että kovin matalat kuvauskulmat ovat hankalia. No, tietysti takanäytöltä voi kuvata jakkaralla istuen vaikka maan tasalta.
Kojun kangas lienee vettä hylkivä. Todennäköisesti minkä katto vuotaa, sen lattia pitää.
Value for money? Tjaa, sen aika näyttää. Missään tapauksessa en tästä enempää maksaisi. Katsotaan, miten on kestävyyden laita.