Kaakkurit olivat lähteneet lammelta muutama päivä aikaisemmin. Ajattelin kuitenkin käydä vielä yhden aamun tarkkailemassa lammen meininkiä.
Auringon nousuun olisi vielä tunti. Elokuun yö oli ollut viileä ja lammen päällä makasi paksu usva. Lampi näytti tyhjältä, mutta lammen pinnalla oli kuplavana: tänne oli jokin aika sitten laskeuduttu tai noustu lentoon. Levittelin makuualustan mättäälle ja ryhdyin odottelemaan.
Ääneti usvan keskeltä alkoi näkyä lähestyvä hahmo. Kuikka!
Uteliaana kuikka uiskenteli lähemmäs, painoi välillä pään veteen, ihmetteli mikä olen.
Lammen yli lenteli kaakkureita. Kokoontuvat elokuussa syksyisille järvenselille ja koittavat varailla seuraavan kesän pesimälampia.
Yksi kaakkureista laskeutui, havaitsi kuikan. Mietin, mitenköhän tässä käy, kuikka kuitenkin reilusti kaakkoa kookkaampi.
Mutta niin vain kaakko pöllytteli kuikkaa kauemmas, ei ollut lammen sen hetkisestä päälliköstä epäilyä.
Rautalintujen juovat taivaalla osoittelivat kohti etelää, sinne nämäkin kohta lähtisivät. Aamuaurinko halotteli.
Ei auttanut kuikan kuin poistua ääneti paikalta, kaakko jäi lammen tilapäiseksi valtiaaksi. Ensi keväänä lammen vakioasukit ottavat taas paikan haltuun, mikäli hengissä vielä ovat.
Syksy saa tulla.
Aamun kalustona OM-1 ja M.Zuikot 12-100/4 ja 150-400/4.5.
Tanakan tunnelmallisia kuikkakuvia.
Kuikkapuolueen miehenä uskon kaakkurin saavan tukevasti turpiin jos tosipaikka tulee, olenpa nähnyt kuikkelin antavan lähdön ruskosuohaukallekin. Isompien vesien asukkaana ei kuikka vaan viitsinyt lammikon takia rähinöidä.
Tiedän tapauksia, joissa kuikka on tappanut kaakkurin. Tämä lampipoloinen ei kuikan pesimäpuuhiin edes sovellu ja ilmeisesti juuri sen vuoksi ei juuri puolustautunut.