Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) teettämän tutkimuksen (pdf, aukeaa uuteen ikkunaan) mukaan yhä useampi suomalainen määrittelee itsensä oikeistolaiseksi.

Saa sitä oikealla olla, onhan se perinteisesti tarkoittanut myös markkinataloutta ja ainakin jossain määrin myös liberaalia suhtautumista ihmisiin ja yhteiskuntaan. Tutkimusta tavatessa on syytä pitä mielessä, että EVA on ajatushautomoksi itseään kutsuva elinkeinoelämän lobbarijärjestö. Eikä siinäkään sinänsä moitittavaa ole, kunhan taustat pitää mielessä.

Polarisoitumisen havaitsemiseen ei sen kummempaa tutkimusta olisi tarvittu, riittää kun seurailee monipuolisesti uutisia. Liberaaleiksi itsensä käsittävien ihmisten määrä on kasvanut, mutta niin on kyllä oikeistokonservatiivienkin.

Jos perussuomalaiset oikeistokonservatiivit olisivat olleet asioista päättämässä viimeiset 4000 vuotta, niin veistelisimme edelleen piikirveillä ruuhia ja vihaisimme jokaista, joka uskaltaisi laskea joen yläjuoksulla lastun veteen. Pelottaahan se sellainen, mitä ei ymmärrä. Eikä halua ymmärtää.

Ison veden tuolla puolen meininki alkaa olla aika sakeaa. Sieltä voi katsella mallia siitä, mitä oikeistokonservatismi yhdistettynä äärimmäiseen markkinaliberasmiin tarkoittaa. Politiikkaan ei enää mennä edistämään yhteisiä asioita, vaan rikastumaan.

Markkinatalous taitaa olla talousopeista se toimivin, mutta vahvat ohjakset se vaatii.

Meillä Suomessa we have this thing called arvopohjainen realismi. Viime aikoina se on näkynyt mm. siinä, että Israelin tekemää kansanmurhaa Gazassa on seurailtu lähinnä katselemalla muualle. Kovia poikia ja tyttöjä ne siellä ovatkin tappovälineitä keksimään, meillekin myivät. Jos tuo itänaapuri olisi edes vähän rauhanomaisempi, niin hallituksen äänenpainot saattaisivat olla toisenlaiset.

Tai ehkä ei kuitenkaan, koska kristillisdemokraatit.

Näillä mietteillä olikin ilo lähteä muutaman päivän suomiretkelle taidenäyttelyjen perään mieltä virkistämään.

Suurin toivein poikkesimme Mäntässä, jossa Serlachiuksen päänäyttely Keith Tyson oli lähinnä suurta pelleilyä ja katsojan aliarvioimista. Kartanon päärakennuksen taidekokoelma sen sijaan mykistävä. Kokoelma on hieno, vaikka sen kerännyt Gösta oli eläessään Suuri Kusipää. Pekilossa on tietysti aina mukava käydä ihmettelemässä.

Jyväskylän taidemuseon Kenen luonto? – Yhteisillä poluilla on hieno kokonaisuus. Oriveden Purnussa tuttuun tapaan kaikenlaista.

Sokerina pohjalla: Naivistit Iittalassa -kesänäyttely. Jos sieltä ei poistu hyvillä mielin, niin sitten en voi auttaa.

+++

Kamerakin oli retkellä mukana, tällä kertaa OM-1:n nokalla keikkui M.Zuiko 17/1.2 Pro.