Tällä kertaa kevyt katsaus kamerointiin liittyviin keskeisiin varusteisiin. Aloitetaanpa kanniskelukamppeista.

Jos rungossa on kiinni kevyt kakkula, niin kanniskeluun käytän Peak Designin hihnoja, olen ne näppäräksi ja kestäviksi havainnut. Käyttämäni kamerakamppeet ovat sen verran kevyitä, että lähes aina käytössä on tuo kapeampi hihna, se menee sutjakammin kameralaukkuunkin.

Hihnojen pikakiinnityssysteemi on mielestäni todella näppärä, hihnan saa nipsnaps irti tai kiinni kameraan. Olen kuullut juttua, että jotkut ovat saaneet vanhemman malliset Peak Designin ankkurit katkeilemaan joten tapanani on tarkistaa ne aina silloin tällöin. Hyvin ovat toistaiseksi kestäneet.

Vaellusreissulla tykkään että kameran tulee olla kuvausvalmiudessa koko ajan. Ja näiden Olympus/OM-Systemsin releiden kanssa ei tarvitse miettiä sääolosuhteita. Kaikenlaisia kanniskeluvirityksiä rinkan kanssa olen vuosikymmenien mittaan kokeillut ja Peak Designin Capture Clip on osoittautunut todella näppäräkäyttöiseksi.

Itse asennan kiinnikkeen rinkan vasempaan viilekkeeseen, josta kameran voi nopeasti ottaa oikealla kädellä käyttöön. Tuo kameran pohjaan ruuvattava kiinnityslevy on Arca Swiss -yhteensopiva.

Isompien putkien kanniskelun suhteen olen mieltynyt Black Rapidiin, olkapääpehmuste on mukavan pehmeä. Ostin takavuosina käytettynä kahdelle kameralle tarkoitetun Black Rapidin, jonka saa kätevästi purettua kahteen osaan. Kahta teleä ei tule kanniskeltua käytännössä koskaan.

Hihna kiinnitetään jalustakierteeseen, minun tapauksessani telen jalustapantaan. Hihnan saa irroitettua ja palomieshakatyyppisessä kiinnityksessä on varmistuslukitus. Hyvä peli on.

Jalustaa käytän suhteellisen harvoin, käytännössä ainoastaan ilta- ja yökuvauksissa, toisinaan tinttejä laajakulmalla kuvatessa. Omistamani jalustat ovatkin ihan perustason kamppeita ja ikää niillä taitaa olla jo parisenkymmentä vuotta.

Tukevampi jalusta on Manfroton vanha perusmalli 055Pro. Ja kuulapää, jossa Manfroton oma pikakiinntyslevysysteemi. Arca-Swiss olisi tietysti näppärä, mutta en ole nähnyt järkeväksi panostaa siihen. Sama logiikka pätee kiikkuihin, koska en juurikaan enää käytä kaupallisia kojuja. Tuon perusjalustan painolla ei ole oikeastaan juurikaan väliä, sitä ei tule kanniskeltua kilometritolkulla. Hyvin ajaa asiansa.

Ai niin: piikit jalustan jalkojen päässä ovat must, niin pysyy jäälläkin ojennuksessa.

Vaellusreissuilla rinkan kyljessä keikkuu Slik Sprint Mini GM, alle 750-grammainen pikkuihme. Keskiputken kanssa kuvauskorkeus tällä on 110 cm, joka riittää hyvin revontulikuvauksiin syksyjen reissuilla. Kokoon taitettuna jalustan pituus on 37 cm.

Jalustassa on joku Slikin oma pieni patenttikuulapää, jossa ei ole mitään pikakiinnityslevyä, vaan kuulapää ruuvataan suoraan jalustakierteeseen. Kun kamera vaelluksella muutoin on kiinni rinkan viilekkeessä Peak Designin Arca-Swiss -yhteensopivalla systeemillä, niin olisi toki mukava jos sen saisi sellaisenaan nakattua kiinni jalustaan, mutta ei mopolla mahottomia.

Allekirjoittaneella on vaellusreissuja edessä enää niin vähän, että tällä pärjätään.

Pari sanaa kamerarepusta.

Jotkut eivät perusta varsinaisista kamerarepuista lainkaan, vaan käyttävät esimerkiksi tavallisia päiväreppuja, joissa kamerakamppeet matkaavat vaihtovaatteisiin käärittyinä. Niin minäkin joskus toimin.

Kamerarepulla on silti paikkansa. Sen voi huoletta nakata vaikka auton peräkonttiin vaikkapa kansi auki ja silti rensselit pysyvät kyydissä hyvin suojattuina. Käytän lähiretkeilyssä pääsääntöisesti tätä lähestymistapaa.

Varsinaisena kamerareppuna on Lowepro Protactic 450 AW II, tälläkin jo ikää kymmenkunta vuotta. En allekirjoita joidenkin väitteitä Lowepron laatuongelmista, tämä ainakin on erittäin robustia tekoa ja välillä kyyti on ollut melko rouheaa.

Tätä reppua käytän esimerkiksi ahkion vetolaitteena, kun kiskon piilokojukamppeita kevätlumilla: ahkion vetoliinat palomieshakalla kiinni repun molle-kiinnikkeisiin ja maailmankaikkeuden lämpimin vaatekappale on syntynyt.

Josta päästäänkin kätevästi valokuvaajan pakkasvaatetukseen.

Kuvaussormikkaat puhuttavat aina talvipakkasilla. Itse en ole koskaan oppinut kaipaamaan varsinaisia valokuvaushanskoja, vaan olen käyttänyt ihan tavallisia monikäyttöisiä windstopper-sormikkaita. Niillä onnistuu kameran nappuloiden näprääminenkin. Kynsikkäät ovat toki taskussa mukana.

En ole enää ihan nuorukainen, mutta näppien jäätyminen ei ole ollut ongelma sen jälkeen kun aikoinaan tajusin, että lämmin pukeutuminen on kaiken a ja o. Kun pää, kroppa ja jalat ovat lämpimät, niin sormienkin kanssa aina pärjää.

Päässä on pakkasilla kypärämyssy ja sen päällä pipo. Vartalossa vaatekerroksia riittävästi. Vanhemmiten olen siirtynyt ihoystävällisen merinovillan ja silkkivillan käyttöön. Eikä jää mikromuoveja luontoon.

Jalkaan sujautan parkanolaiset Talvikas-saappaat. Nämä valitsin aikoinaan hiihtoranttien vuoksi: sopivat eräsiteiden kanssa käytettäviksi. Nyt en ole muutamaan talveen enää edes laittanut eräsuksia jalkaan.

Nahkasaappaat ovat lämpimät ja hyvin rasvattuina täydellisen vedenpitävät.