-
Loppuvuoden tinttejä

Kesällä löysin Piikkiöstä pienen metsäläntin, jota voi vähän mielikuvituksen avittamana kutsua kohtuullisen luonnontilaiseksi, ainakin jos vertaa sitä ympäröiviin talousraiskioihin. Sinne virittelin lokakuun loppupuolella tinttiruokinnan. Ja ilmaisia lounaitahan ei ole, joten vastapalvelukseksi tintit saavat ajoittain poseerailla linssin edessä. Lumi on toistaiseksi ollut kortilla. Yksi lumimyräkkä marraskuussa oli, mutta lumet sulivat pois alle viikossa. Lumeton metsänpohja on…
-
Lämpöhoitoa ja leikkauslistoja

Ikääntymiseen kuuluu sellainenkin riemu, kuin atooppinen iho. Voin kertoa, että mukavampiakin vaivoja on olemassa. Kesät menevät mukavasti kun on lämpöä ja valoa, mutta talvisaikaan on toisin. On hämmästyttävää, millaisen muutoksen lämpö, kosteus, suolapitoisuus ja valo saavat aikaan parissa päivässä. Eipä tarvitse ihovoiteisiin ja kortisonituubeihin tarttua. Sama pätee valitettavasti toisinpäin. Kanarian Las Palmas on tuottanut lähinnä…
-
Tad Robinson

Lieto-Blues (Lieto-Blues Facebookissa) on Liedon kaupungin vapaa-aikapalvelujen konsepti, joka on järjestänyt blues-konsertteja Liedossa jo 10 vuoden ajan. Ja melkoisia blues-veijareita tänne on saatu haalittuakin. Viime viikolla Liedossa poikkesi Suomen ja Ruotsin keikkakiertueellaan Tad Robinson, erittäin mainio soul-blues -laulaja ja huuliharpisti. Robinsonin bändinä kiertueella oli suomalainen erittäin taitava kokoonpano: Jonne Kulluvaara (kitara), Jaska Prepula (basso), Harri…
-
Alicante

Mustavalkoisia matkakuvia pukkaa taas, tällä kertaa lokakuun alkupäiviltä Alicantesta. Espanjan Costa Blancan suunnalla en ollut aikaisemmin käynyt ja rouvallakin aikaa parisenkymmentä vuotta. Lämpimään teki mieli ja Espanjan Costa del Solin suttuinen turaaminen ei kiinnosta lainkaan, joten suunnaksi valikoitui Alicante. Lämpöä haettiin ja sitä oli. Ja kuivaa. Alueella on viimeksi satanut kunnolla ties koska. Tämä näkyi…
-
Alsace

Poikkesimme syyskuun alussa rouvan kanssa OK-Matkojen pakettimatkalla Ranskan ja Saksan rajamaastossa Alsacessa. Alsace on kolkkaa, jossa Ranskan ja Saksan välistä rajaa on siirrelty vuosisatojen mittaan sotien seurauksena ahkerasti. Ja siihenkin on historialliset syynsä, miksi Euroopan parlamentti kokoontuu nimenomaan Strasbourgissa, Alsacen sydämessä. Seutu on perin kaunista, ja sen vuoksi mekin siellä olimme. Historiaa piisaa, jopa Napoleon…