Varsinais-Suomessa talven pakkaskausi taisi tällä kertaa ajoittua joulukuun alkuun. Lumesta ei tietenkään ole tietoakaan, mutta onpahan kuivaa ja sen verran maassakin huurretta että on edes hiukan valoisampaa.
Eräänä pakkasaamuna poikkesin Ruissalossa. Lintupuolella oli hyvin hiljaista, mutta aamun valot olivat todella komeat ja räpsäisin pari kuvaa E-M1X + M.Zuiko 12-100/4 -yhdistelmällä käsivaralta. Rungon ja optiikan vakaajat toimivat todella hyvin ja kahden sekunnin valotukset onnistuvat käsivaralta pomminvarmasti asennosta kuin asennosta. Elektroninen LiveND-harmaasuodin on myös usein käytössä. Eipä tarvitse jalustaa maisemakuvia varten kanniskella.
Poikkesin myös reposia metsästämässä, mutta tuloksena oli pilviä. Ei siinä mitään, komeitahan nekin ovat ja järven jääkannen vahvistumista on yöaikaan pakkasella hieno kuunnella. Kalustona E-M1 Mark III + Panasonic Leica Summilux 12/1.4.
Lintukuvat (kalustona E-M1X + M.Zuiko 40-150/2.8) ovat kotipihan ruokinnalta. Ilahduttavasti tinttiporukan jatkeena on tänäkin talvena ainakin yksi kuusitiainen. Hömötiaisestakin on havainto, mutta tällä kertaa ilman kuvaa. Tarkkasilmäiset huomaavat, että tinttikuvissa on käytetty apuna keinovaloa: ladattavia LED-raksavaloja linnut eivät säiky niiden välkkymättömyyden vuoksi.
Mustavalkokuvat iskevät tänne lujasti. Maagiset valot.
Mitäs olet tykännyt tuosta M.Zuiko 12-100/4-lasista? On ollut jo pidempään hankintaharkinnassa epämääräisiä kuvausreissuja ajatellen.
Thanks!
12-100/4 on eniten käyttämäni maisemalasi, 12-40/2.8 on jäänyt lähes täysin hyllyyn pölyttymään. Timantti piirto, huikea vakaaja. Isohko, mutta menee silti taskuun jos rungossa on tele kiinni. Eikä tarvitse vesisateita väistellä tämän kanssa.