OMD-kokemuksia

Ajauduin Olympus-kalustoon muutama vuosi sitten käytännöllisesti katsoen ihan sattuman kauppaa. Olin kuvaillut aikaisemmin Canonin kalustolla, mutta menettänyt mielenkiinnon järkkärillä kuvaamiseen aivan täysin. Kalusto oli lojunut kaapin perukoilla käyttämättömänä jo useamman vuoden. Reissuilla olin kantanut mukana ainoastaan tupakkiaskin kokoista Canonin pikkupokkaria.

Eräällä reissulla kaveri esitteli juuri hommaamaansa Olympuksen E-PL -sarjan runkoa ja objektiiveja. Ihmettelin aluksi että mitähän leluja nämä oikein ovat, kunnes ymmärsin niiden olevan täysveristä järkkärikamaa, tosin ilman etsintä. Mielenkiinto heräsi heti.

Laitoin komerosta Canonin kamat pakettina myyntiin ja hommasin PEN-F:n ja siihen pari lyhyttä primeä. Siitä se sitten lähti.

PEN-F + M.Zuiko 25/1.8

Jonkin ajan kuluttua vanha luontokuvausharrastus heräsi henkiin ja hommasin PEN-F:n nokalle käytetyn 40-150/2.8 M.Zuikon. Sitten hommasin käytettynä OMD E-M1 Mark II:n ja siihen nokalle M.Zuiko 300/4:n. Perinteinen luontokuvauskalusto alkoikin jo siinä vaiheessa olla jo oikein hyvällä mallilla.

Tällä hetkellä runkoina ovat E-M1X, E-M1 Mark III ja edelleen se PEN-F.

E-M1 Mark III + M.Zuiko 25/1.2 Pro

Objektiivejakin on kertynyt matkan varrella jos jonkilaista. Objektiiveista noin puolet olen hommannut käytettyinä ja loput uusina. M.Zuikot:

  • 17/1.8
  • 25/1.8
  • 45/1.8
  • 60/2.8 Macro
  • 25/1.2 Pro
  • 7-14/2.8 Pro
  • 12-40/2.8 Pro
  • 12-100/4 Pro
  • 40-150/2.8 Pro
  • 300/4 Pro
  • 150-400/4.5 + 1.25x Pro
  • jatkeet MC-14 (2 kpl) ja MC-20

Lisäksi kokoelmassa on Panasonic Leica Summilux 12/1.4.

Kaikenlaisia tötteröitä

On todettava, että M.Zuikot ovat optiseti aivan huippuluokkaa. Myös 1.8-valovoimaiset, lelun näköiset pikkuprimet piirtävät todella terävästi ja bokeh on pehmeä. Sääsuojausta niissä ei 60/2.8 Macroa lukuunottamatta ole ja vastavalosuojatkin on hommattava erikseen.

Pro-sarjan optiikka on silti omaa luokkaansa ja sääsuojaus on erinomainen. Vakaajat (12-100/4, 40-150/2.8, 300/4 ja 150-400/4.5) ovat erinomaisia. Yökuvia lukuunottamatta jalusta ja monopodi ovat jääneet hyllyyn. Luontokuvaushommissa kalusto ja erityisesti optiikka kolisee milloin mihinkin ja joutuu koville. Hyvin ovat paria pikku kolhua lukuunottamatta kestäneet. 40-150/2.8-zoomin vastavalosuojaa kannattaa käyttää hellin kätösin, se on onneton rimpula. 300/4-telen vastavalosuojan kolhin myös rantakivikkoon ja se halkesi. Varaosana sitä ei ole sen rakenteen vuoksi saatavilla ja korjausta varten tele olisi pitänyt toimittaa Portugaliin huoltoon. Liimasin sen sijaan vastavalosuojan kasaan itse ja vahvistin mustalla Gorillateipillä. Tuli hieno, kestävä ja katu-uskottava.

Objektiiveistä ainoastaan 12-40/2.8 ja 300/4 ovat jääneet vähälle käytölle. Ensin mainitun on korvannut 12-100/4 ja jälkimmäisen 150-400/4.5. Usein jos lähden telen kanssa tähtäilemään, sujautan 12-100/4:n takin taskuun mahdollisia maisemakuvia varten.

M43-optiikasta yleisesti

Usein tuodaan esille se, että kroppikerroin 2 tarkoittaa käytännössä polttovälin kaksinkertaistamista. Onhan se käytännössä toki niinkin, mutta periaatteessa saman voisi tehdä myös toisinpäin: kroppamalla täysikennoisen tuottaman kuvan puoleen.

Optiikan ja geometrian kannalta esimerkiksi 150 millin polttoväli on 150 millin polttoväli vaikka voissa paistaisi. Kun tätä tarkastellaan yhdessä pienikokoisen kennon kanssa, seuraakin mielenkiintoisia asioita. Kun kuvaa M43-järjestelmällä 150 millin polttovälillä aukolla 2.8, niin täyskennoiseen verrattuna syvyystrerävyys on suunnilleen sama kuin aukolla 4. Aukko ja siten valovoima on kuitenkin edelleen se 2.8.

Ei tarvitse siis juurikaan himmentää, kun saa kuviin riittävän syvyysterävyyden. Telellä käytännössä aina täydellä aukolla. Maisemakuvissa f/8 riittää lähes aina, kunhan tarkentaa tarpeeksi lähelle. Tästä on myös se hyvä puoli, että kennon mahdolliset tuhnut eivät juuri näy. Toisaalta jos kuvaat lyhyellä polttovälillä tavoitteena lyhyt terävyysalue, niin optiikan aukon täytyy olla todella suuri. Liekö M43-optiikka helpompaa valmistaa, mutta kokemuksieni mukaan M.Zuikot ovat todella skarppeja täydelläkin aukolla kuvattaessa.

Tähän väliin oma huomio: M.Zuiko 25/1.2 piirtää täydellä aukolla terävämmin kuin Panasonic Leica Summilux 12/1.4. Toki polttovälikin vaikuttaa.

Palataanpa optiikan laajispäähän: 7 millin polttoväli on edelleen se 7 millin polttoväli vaikka voissa paistaisi. 7 millin polttoväli tuottaa 7 millin kuvausgeometrian, vaikka “polttovälivastaavuus” on 14 milliä. Tämä on syytä ottaa huomioon.

Sääsuojauksesta pari sanaa

M1X ja M1 Mark III ylittävät IPX1-luokituksen silloin, kun niitä käytetään yhdessä sääsuojattujen M.Zuiko-objektiivien kanssa. Mitä tuo luokitus sitten paperilla tarkoittaa? IP-kirjainten jälkeen ensimmäinen merkki (X) tarkoittaa, että suojausluokitusta pölyä ja vieraita esineitä vastaan ei ole testattu. Toinen merkki (1) tarkoittaa suojausta pystysuoraan tippuvalta vedeltä: ei haitallista vaikutusta laitteelle. On luonnollista, että vaihdettavaobjektiivisessa kamerarungossa ei ole pölysuojausluokitusta. Oleellista on tuo suojaus vedeltä.

Entä käytännön kokemukset? Minun kokemusteni mukaan pitkäaikaisesta sateesta, roiskevedestä, eikä edes veteen dippaamisesta tarvitse välittää. Tätä kalustoa voi todella käyttää olosuhteissa kuin olosuhteissa. Sääliksi käy heitä, jotka joutuvat turvautumaan kuluttajasuojaan näistä asioista tapellessaan.

E-M1X + M.Zuiko 150-400/4.5 + 1.25x

Rungoista

Vanhan Canonin jälkeen meni hetki, ennen kuin pääsi sisälle OMD:n valikkorakenteisiin ja siihen, että lähes kaikki painikkeet ja kytkimet voi ohjelmoida toimimaan mieltymysten mukaisesti. Manuaali kannattaa lukea ajatuksella, useampaankin kertaan. Käyttämistäni E-M1X:n asetuksista olen kirjoittanut tarkemmin täällä.

E-M1X ja M1 Mark III ovat todella robustia tekoa. PEN-F on tehty tietenkin siisteihin olosuhteisiin, mutta on muutoin mukavan retro digikameraksi.

Täysikennoisiin verrattuna ISO-arvot on pidettävä maltillisina. Itse pidän ehdottomana maksimina ISO 6400 ja silloinkin on syytä valotella oikein. Itselläni on vielä aika väkivaltainen raakakuvien käsittelytapa, joka edellyttää raakakuvan dynamiikan venyttelyä ja näkyy kuvissa siten kohinana. Kirjoittelen tästä joskus toiste lisää.

Kehitys saattaa jatkossa mennä siihen suuntaan, että AI-avusteinen kohinanpoisto tehdään jo kamerassa. Saapa nähdä.

Minkään OMD-rungon kennoa en ole puhdistanut vielä kertaakaan, vaikka objektiiveja on tullut vaihdeltua melkoisissa olosuhteissa. Sisäänrakennettu kennonpuhdistusmekanismi tuntuu siis toimivan varsin hyvin.

Tarkennus, erityisesti jatkuva tarkennus ja kohteen seuranta, ei kai koskaan ole tarpeeksi hyvällä tolalla, mutta aika hyvä näissä kyllä jo on. M1X:n linnuntunnistus ja seuranta toimii hyvin, M1 Mark III:n Starry Sky AF on puolestaan todella näppärä.

Muista erikoisjutuista ProCap, LiveComp, Focus Bracketing ja LiveND ovat säännöllisessä käytössä ja hyviksi ominaisuuksiksi havaittu.

Akkuja kuluu tietysti toiseen tahtiin kuin vanhemmilla peilillisillä, erityisesti ProCap vie akkua huolella.

Huolto

Huoltoon olen joutunut turvautumaan kahdesti. PEN-F:stä vaihdettiin suljin, E-M1 Mark III:sta jännitteensäätöpiiri. Molemmat hommat veloituksetta takuuseen Portugalin huollossa. Huoltotilaus OMD:n nettisivuilla, paketti postiin, kuriiri toi paketin viikossa takaisin kotiovelle.

Tämä oli ennen korona-aikaa. Nyt logistiikkaketjut ovat hitaammat ja komponenteista on pulaa.

Vastinetta rahalle?

Katsotaanpa hiukan. E-M1X:n listahinta on tällä hetkellä parisen tonnia. Sonyn A1:n, joka tällä hetkellä edustanee teknisiltä ominaisuuksiltaan markkinoiden huippua, hinta on nelinkertainen. Canonin R3:n ja Nikonin Z9:n hinnat yli kolminkertaiset. Kamerat eivät tietenkään ole suoraan vertailukelpoisia, mutta hinnan ja ominaisuuksien vertailu on jokaisen oma asia.

Katsotaanpa hiukan objektiivipuolta. Kun M.Zuiko 150-400/4.5 julkaistiin, sen seitsemän tonnin hintaa valitettiin kalliiksi. Canonilta ja Nikonilta löytyy vastaavat polttovälit kaksinkertaiseen hintaan. Tosin niiden painokin on kaksinkertainen. Täyskennoisiin tarkoitettujen objektiivien hinnat tuntuvat olevan kautta linjan vähintään kaksinkertaiset M43-objektiiveihin verrattuna.

Kyllä, mielestäni rahalle saa vastinetta.

Lowepro ProTactic BP450 Aw II, jonka sisällä E-M1X + M.Zuiko 150-400/4.5, E-M1 Mark III + M.Zuiko 40-150/2.8, kolme pikkuzoomia, vara-akkuja, jatkeet ja muut tilpehöörit. Ja vielä jää reilusti tilaakin.

Jos nyt saisin valita puhtaalta pöydältä…

Valitsisin edelleen samoin. Laatu, hinta, koko, säänkesto.

Kansikuva: kaakkurin lentoonlähtö, PEN-F + M.Zuiko 40-150/2.8

2 thoughts on “OMD-kokemuksia

  1. Helppo yhtyä näihin kehuihin. Lisäisin vielä huomautuksen ergonomiasta: M1X on käteensopivin runko jota olen kokeillut. Mk II ja III pienikokoisempina (ilman akkukahvaa) eivät ole yhtä hyviä kaltaiselleni tyypille, jonka kourat ovat mallia “onks sulla joku tauti noissa?”. Kyllä nekin menettelee, vaikka pikkusormi jääkin ilman täyttä tukea. Sentti korkeutta lisää runkoon riittäisi korjaamaan asian. Vaan on sitä huonompiakin nähty ja kokeiltu, karmein tapaus on suuresti ylistetty Sonyn RX 10 eli räksä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.