Kutsui mua Kuusamo

Ja niin oli kutsunut muutamaa muutakin, oli meinaan melkoinen ryysis suosituilla kuvausmestoilla.

Toiveissa oli tietenkin keskitalven nätti valo, tykkylumet ja kirkkaat yöt. Ja paskat. Paria hetkeä lukuunottamatta sää oli umpipilvinen ja valo oli mitä lattein. Samaan aikaan etelässä ihasteltiin hienoja reposia. No, niillä mennään mitä on.

Yhtenä aamuna kipaisin Riisitunturilla, tästä kirjoittelinkin jo edellisessä postauksessa.

Konttaisen ruokintapaikalla oli miltei sotatilatunnelma, kun ulkomaiset kuvausryhmät ripustelivat kuukkelisyöttejään kuka minnekin. En ole aivan riuku, mutta pariin kertaan tulin tallotuksi lähes hankeen. Sain myös vahvasti sen käsityksen, että paikalla olleet kuvausporukat luulivat ruokintapaikan olevan ikään kuin heille varattu kaupallisen kuvauskojun tapaan. Napsaisin muutaman kuvan ja häivyin vähin äänin.

Yhdeksi päiväksi olin varannut kuvauskojun Kuusamo Nature Photographyn kotkakojulta. Kaupallisissa kojuissa olisi hyvä olla vähintään pari-kolme päivää putkeen, jotta oppisi kotkien lähestymisreitit ja sääriskiä saisi pienemmäksi. Tällä kertaa sääriski realisoitui: paksu pilvipeite teki todella pimeän päivän sekä valosta lattean ja kontrastittoman. Lisäksi oli navakahko tuuli etelästä, jolloin kotkat eivät tehneet lähestymisliukuja kuvauskojua kohti, vaan lähestyivät kojun takaa. Kuvailin kotkista tarkoituksella sitten high-key -valotuksia. Kojussa käytössäni oli kaksi kuvausaukkoa: rungot E-M1X ja E-M1 Mark III, optiikoina M.Zuikot 40-150/2.8 (+ MC-14) ja 150-400/4.5 + 1.25x.

Koskikaroja kuvailin kahdessa eri kohteessa. Auringonpilkahduksia olisi kaivannut tähänkin hommaan lisää.

M.Zuiko 150-400/4.5 + 1.25x oli tälle reissulle oiva työkalu. Kojussa zoomi on todella tarpeen ja toisaalta koskikarojen kanssa on tarpeeksi polttoväliäkin.

2 thoughts on “Kutsui mua Kuusamo

  1. Karakuvissa ihan ok valot, taistelevat kuukkelit on mainio otos.

    Huima peli näyttää tuo 150-400 millinen olevan, vaikka hevosmiesten tietotoimiston mukaan m43:lla ei mitään teekkään.

    1. Juu, ei tällä m43:lla mitään tee, kuhan pirruuttani tällä räiskin.

      Siitä telezoomista: en olis uskonut, että tuollaisen kiinteän valovoiman omaava zoomi piirtää paremmin kuin kiinteä 300/4, mutta niin se vaan tekee. Mutta ei tätäkään kannata uskoa, koska m43.

Leave a Reply

Your email address will not be published.