Vuoden 2023 vuoden luontokuvaksi on valittu Jetro Luhtaan hieno maisemakuva “Portti tunturiin”. Mielestäni kuva on pitkästä aikaa todella hieno kisavoittajakuva, joka kestää aikaa.
Mutta kukas kissan hännän nostaisi, ellei katti itse. Tällä kertaa neljä kuvaani pääsi semifinaalivaiheeseen ja yksi kuva finaaliin asti. Kuvista kaksi on julkaistu Vuoden luontokuvat 2023 -kirjan “ynnä muut” -osiossa.
Tosi kisaajathan eivät anna kuvilleen julkaisulupaa kirjassa, sillä mahdollinen julkaisu kuluttaa kuvan uutuusarvoa ja pienentää siten kuvan menestymismahdollisuutta seuraavana kisavuonna. Kisaan kun voi osallistua kahden edellisen kalenterivuoden kuvilla.
Kettukuva on otettu Kaarinassa, kotoa linnuntietä parin kilometrin päässä. Lähdin aamuvarhaisella liikkeelle, alkuperäisenä tavoitteena oli kyttäillä pelloilla mahdollisesti ruokailevia metsäkauriita. Kauriita ei näkynyt, mutta huomasin tienvarren ojassa kettuemon rypevän piisamien perässä.
Istahdin ojanpenkalle seurailemaan tilannetta. Pian kettu saikin saaliin ja kiikutti sen pellolle jemmaan. Kuva on siitä hetkestä, kettu ei vielä tässä vaiheessa ollut minua noteerannut. Kettu painui uudelleen ojaan, mutta enempää saalista ei suotu. Nyt minutkin huomattiin. Kettu nouti varovasti saaliin ja lähti jolkottelemaan ilmeisesti pentuettaan kohti, pellon yli minusta pois päin. Kymmenen metrin välein kettu pysähtyi, katsoi taakseen ja tarkisti seurasinko vai en.
Tilanne oli mukava ja aamuinen myötävalo oli hieno. Vasta kotona huomasin, että ketun kirsu oli halki, mutta ilmeisesti parantunut hyvin.
Kuva tukkasotkapoikueesta oli mukana kisassa toista kertaa. Kuva on otettu Littoistenjärvellä Liedon puolella, kotiovelta vartin kävelymatkan päässä. Kuva saattaa näyttää siltä, että se olisi otettu kelluvasta piilokojusta, mutta se on kuitenkin otettu rannalta kameraa aivan vesirajassa roikottaen, tähystys ylös käännetyltä takanäytöltä.
Aamu oli hienon usvainen ja värit olivat niukat. Käänsin kuvan harmaasävyiseksi ja hiukan sävytin, jolloin mielestäni sain aamun tunnelman hyvin esiin.
Kirjassa on mainittu myös kuvien tekniset tiedot päivämäärineen ja kellonaikoineen. Minun kuvieni kohdalla kellonajat ovat talviaikaa, sillä en vaihtele kameran kellonaikaa talvesta kesään.