Vielä syksyllä ajattelin, että talven mittaan pääsee täällä etelässäkin revontulien makuun koska auringon aktiivisuus alkaa olla huipputasolla. Ja paskat.
Revontulia olikin, mutta missasin käytännössä kaikki joko pilvisyyden vuoksi tai sitten oltiin rouvan kanssa juuri silloin pois Suomesta.
Mutta toukokuun 10.-11. välisenä yönä sitten jysähti kunnolla ja täällä eteläisimmässä Suomessa oli yöllä parisen tuntia riittävän pimeää revontulten näkemiseen.
Tarkkailin ennusteita ja saapastelin suolle sellaiseen kohtaan, josta olisi 360 asteen näkyvyys. Show alkoikin heti kun oli riittävän hämärää. Ja millainen näytös se olikaan!
En ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavaa. Yhdessä vaiheessa revontulet ulottuivat zeniitistä horisonttiin lähes 360 asteen laajuudelta: ainoastaan pohjoisessa revontulet eivät ulottuneet aivan horisontin tasalle, koska tähän aikaan vuodesta horisontissa on auringon kajoa ympäri vuorokauden. Seisoa törötin kirjaimellisesti revontulten sisällä.
Kuvia tuli räpsittyä vähemmän kuin ennalta ajattelin. Suurimman osan aikaa yritin kiskoa alaleukaa ylemmäs polvien tasalta. Kuvat ovat aikajärjestyksessä: ensimmäinen kuva on otettu kello 23.21 ja viimeinen 01.59, jolloin alkoi olla jo aika valoisaa.
Kuvien käsittelystä sen verran, että värikylläisyyttä olen ruuvannut kuvista pienemmäksi: kamera näkee revontulten värit aika hurjina todellisuuteen verrattuna. Epätodellisen näköisiä revontulikuvia on Instagram ja Facebook pullollaan.
Objektiiveina OM-1 -rungon kavereina olivat M.Zuiko 7-14/2.8 ja Panasonic Leica Summilux 12/1.4. Tällä kertaa suurin osa kuvista on otettu M.Zuikolla 7 millin polttovälillä, sillä saa hauskasti samaan kuvaan zeniitin ja horisontin. Joukossa on myös muutama panoraama.
