Tanskaan on jostain syystä jäänyt tähän mennessä tutustumatta. Muinaisella 80-luvulla bussikuskina ollessani olen maan läpi ajellut pysähtymättä varmaan parisenkymmentä kertaa, mutta satamaterminaaleja lukuunottamatta en ole aikaisemmin jalallani Tanskanmaalle astunut. Siihen aikaan Finnjetillä reissaaminen oli kallista, joten reitti kulki Ruotsin läpi Helsingborgiin, sieltä lautalla Helsingøriin, äkkiä Tanskan läpi Rødbyhyn ja lautalla Puttgardeniin. Juutinrauman silloista korkeintaan vasta haaveiltiin.
Rødby-Puttgarden -lautta oli muuten siihen aikaan Euroopan halvin viinakauppa. Ammattikuskeilla oli tullikirjat: saimme tuoda sen turisteille sallitun viina- ja tupakkilastin Suomeen vain kerran kuussa.
Ehkä tämä muinaisten muisteluista tällä kertaa.
“Jotakin Tanskan valtioss’ on mätää”, virkkoi Marcello Shakespearen Hamletissa. Päätimme rouvan kanssa tarkistaa asian ja suuntasimme autoretkelle Tanskaan.
Viikkarilla Turusta Tukholmaan, sieltä Göteborgiin ja Stena Linella Fredrikshavniin. Ensimmäisellä hotelliaamiaisella paikallispoliitikoksi itsensä esitellyt rouva tuli puheille kun kuuli meidän puhuvan suomea ja toivotteli Suomen tervetulleeksi NATOon. Hyvä mielen tervetulotoivotuksella lähti retki liikkeelle.
Seuraava etappi oli linnahotelli Kokkedal Slotshotel. Hauska paikka. Vähän petyttiin, kun linnakummitusia ei nähty eikä koettu. Kyllä haamuja pitäisi vanhassa linnassa olla.
Sieltä jatkoimme maaseutumatkailun merkeissä Svostrup Krohon. Samalla paikalla on ensimmäinen krouvi ollut joen penkalla jo 1200-luvulla. Krouvissa kannattaa ehdottomasti yöpyä ja illallistaa jos siellä päin Tanskaa ajelee.
Krouvin nykyaikaankin liittyy mielenkiintoisia tarinoita. Krouvin nykyisen pyörittäjän isä oli aikoinaan nuorena miettinyt, mihin sijoittaisi ensimmäiset tippikruunut. Hänelle oli vinkattu, että ranskalainen punaviini olisi hyvä sijoitus. Näin oli tehty. Ensimmäistä punkkua maistellessaan oli nuorukainen todennut sen olevan kitkerää ja pahaa, jolloin oli syntynyt jonkunlainen käsitys punkkujen säilömisestä kellariin. Siitä oli saanut alkunsa krouvin huikea viinikellari. Viinikellarin sisällöstä osa on yksityiskokoelmaa, mutta osa on myynnissä.
Helmikuussa 2020 meinasi ottaa ohraleipä, kun Gudenajoki tulvi ja vesi valtasi myös viinikellarin. Viinit saatiin pelastettua, mutta muutamasta viinipullosta ehti etiketit liueta. Näistä viineistä tiedettiin ainoastaan se, että laadukkaita olivat ja lahjoitettiin hyväntekeväisyyshuutokauppaan.
Seuraavana oli ohjelmassa länsirannikko ja Nymindegab. Olimme reissussa toukokuun loppupuolella lomakauden ulkopuolella ja silti turistikohteissa oli porukkaa liikkeellä kiitettävästi.
Nymindegabista ajelimme ainoaan varsinaiseen kaupunkikohteeseen Odenseen.
Odensesta jatkoimme siltojen kautta Ruotsiin Oskarshamniin ja sieltä pariksi yöksi Visbyhyn. Visbystä edelleen lautalla Nynäshamniin, sieltä Tukholmaan ja lautalla Turkuun.
Tanskanmaassa ei todellakaan ollut mätää. Ihmiset olivat tavattoman ystävällisiä ja iloisia. Etenkin maaseudulla meininki on hiukan sinne päin, mutta kaikki asiat hoituvat. Laadukasta lontoota puhutaan joka paikassa, käteistä ei tarvitse missään. Hintataso ei suomalaisittain ole mitenkään edullinen, mutta viinien ja oluiden päälle maassa ymmärretään laadukkaasti.
Ai niin, se säätila. Säät todellakin suosivat, vettä ripsutteli vain Odensesta lähtiessä. Kun paikallisilta kyseltiin, onko täällä aina näin aurinkoista, niin vastaukseksi sai naurunremakan: harvinaista herkkua oli kuulemma aurinko tähän aikaan keväästä.
Köpikseen tarvitsee joskus tehdä erillinen tutustimisisku, liekö Kööpenhamina vielä kuin ennen.
Kalustona reissussa hyväksi havaittu turistikombo: OM-1 ja M.Zuikot 17/1.2 ja 7-14/2.8.
Edit 17.6.2024. Unohdin kirjoittaa pari sanaa noista kahdesta hautakivikuvasta. Haudat ovat toisen maailmansodan ajalta Tanskan rannikolle kuolleina ajautuneiden RAF-henkilöstön hautoja Haurvigissa Tanskan länsirannikolla. Hautojen vieressä on kyltti, jossa kerrotaan kunkin vainajan tarina. Useimmat oli ammuttu alas jossain päin Hollannin rannikkoa ja ruumiit olivat aikoinaan ajautuneet Tanskan rannikolle. Kersantti J. H. Brownin tarina löytyy myös esimerkiksi täältä. Hiljentymisen arvoinen paikka erityisesti näin Putlerin aikakaudella.
Tanakkaa ja sävykästä mv-kuvaa. Katkarapuleivässä värit toki puoltavat paikkaansa.
Kiitän. Minustakin tuo leipä maistuu paremmalle värillisenä.