Kun lueskelee kuvaajien kokemuksia kuvauskaluston säänkestosta, niin olen saanut sen vaikutelman että kuvauskalusto jakautuu tässä suhteessa suunnilleen kolmeen ryhmään:
- eivät väitä olevan sääsuojattuja, eivätkä sitä myöskään ole
- väittävät olevan sääsuojattuja, mutta eivät sitä ole
- väittävät olevan sääsuojattuja, ja myös ovat sitä
Edellä kuvattu alkeellinen pohdiskelu putkahti mieleen, kun olin kaakkurammella kuvailemassa ja sääennusteiden vastaisesti taivaalta rojahti runsaammanpuoleinen, pidempikestoinen kesäsade.
Omalla kohdallani on se onni, että käyttämäni kalusto kuuluu tuohon alimmaiseen ryhmään: sade ei aiheuta minkäänlaisia suojaustoimenpiteitä.
Takavuosina aluksi hiukan arkailin Olympus-kaluston käyttöä sateessa, mutta kun olin Muotkatuntureilla erittäin sateisella viikon vaelluksella ja silloinen E-M1 Mark II -runko oli koko ajan suojaamatta kiinni rinkan viilekkeessä, opin luottamaan. Nyttemmin en enää huolehdi kastumisesta lainkaan.
Eivät nämä tietenkään mitään vedenalaiskameroita ole ja kondenssikosteuden ehkäisemisestä on syytä huolehtia. Nykyisin kuivattelen kamppeet huoneenlämmössä siten, että avaan kaikki luukut, poistan akut, muistikortit ja mahdollisen akkukahvan.
Ja sitten taas kamppeet käyttöön.