Kesällä löysin Piikkiöstä pienen metsäläntin, jota voi vähän mielikuvituksen avittamana kutsua kohtuullisen luonnontilaiseksi, ainakin jos vertaa sitä ympäröiviin talousraiskioihin. Sinne virittelin lokakuun loppupuolella tinttiruokinnan.
Ja ilmaisia lounaitahan ei ole, joten vastapalvelukseksi tintit saavat ajoittain poseerailla linssin edessä.
Lumi on toistaiseksi ollut kortilla. Yksi lumimyräkkä marraskuussa oli, mutta lumet sulivat pois alle viikossa. Lumeton metsänpohja on pimeä, vaikka aurinko oksien seasta pilkahteleekin. ISOt ovat korkeat, mutta nykytekniikka on ihmeellistä.
Tinttiporukoista karkeasti ottaen puolet on tali- ja sinitinttejä, toinen puolisko on töyhtö-, kuusi- ja hömötiaisia. Hömiksiä on ilahduttavasti, olisiko viime kesän pesinnät onnistuneet paikallisesti kohtuullisien hyvin.
Hyvin ovat oppineet siihen, että kun ilmaannun paikalle, niin on herkkuja luvassa, pähkinää ja pehmeää rasvaa. Hömikset ja kuusitiaiset ovat ensimmäisinä uteliaina kurkkimassa olkapään yli. Harmaapäätikkakin uskaltautuu kerta kerralta lähemmäs, muutaman metrin päähän. Närhet lymyilevät kauempana. Piiloa en siis käytä, enkä sen kummempaa naamioasua.
Kuvauskalustona on ollut OM-1 ja M.Zuikot 40-150/2.8 ja 12-40/2.8. Laajiskuvat on otettu Hähnelin kaukolaukasimella käyttäen automaattitarkennusta (tarkennusalue nollasta yhteen metriin) ja linnuntunnistusta, kuvausetäisyys kennosta mitattuna puolisen metriä. Itse istuskelen parin metrin päässä. Aika mukavasti automaattitarkennuskin tintteihin tarttuu.
