Suuntasimme rouvan kanssa jälleen Italiaan, tällä kertaa Unique Travel World Oy:n järjestämälle viinimatkalle Italian pohjoisosiin. Neljän päivän tiivis reissu, jokaisena päivänä yksi viinitilavierailu. Kohdealueen viineistä ennalta tuttuja olivat Trentino-Alto Adigen yleisesti mainiot Pinot Grigiot sekä tietenkin Valpolicellan alueen paksut Amaronet ja Ripassot, joiden sisään en ole koskaan oikein päässyt.
Ensimmäinen vierailu oli Bardolinon alueella Villa Calicantus -viinitilalla. Villa Calicantus tekee perinteistä vanhan liiton viinimeininkiä erittäin pieteetillä asenteella. Viinitilan touhuista huokui intohimo ja kunnioitus viininvalmistusta kohtaan. Huumoriakaan unohtamatta: koska alueen DOC-määrityksessä ei sallita tynnyrikypsytyksen yhteydessä “Riserva”-mainintaa, niin Calicantucsen lippulaivapunaisen nimi on tietenkin “Avresir”. Avresir-viinistä otimme matkaan pullot 2015 ja 2020-vuosikertoja. Rose (Chiaretto di Bardolino) oli myös erittäin mainio. Calicantuksen viinin nimi oli myös hauska muunnos, Chiar’otto, joka on yhdistelmä viinitilapariskunnan rouvan etunimestä ja tyttären syntymäkuukaudesta. Chiar’ottoa laitettiin kotiin päästyämme laatikko tilaukseen.
Seuraava vierailu oli Bolzanon lähistöllä Weingut Loacker -tilalla. Tila on erittäin kauniissa maisemissa. Tastingissa pääsimme maistelemaan valkoisia sekä punaisia, erityisesti miellyttivät Sauvignon Blanc sekä Gewürztraminer, joita lähti laatikot tilaukseen kotiin päästyämme. Kyselin myös yksittäistä pulloa vanhempaa vuosikertaa Lagrein -rypäleestä valmistettua Riserva Gran Lareynia, mutta eivät kuulemma olleet halukkaita myymään. Weingut Loacker käyttää muuten pulloissaan lasista valmistettuja tulppia, jotka ovat käytettävissä uudelleen.
Sitten Valpolicellan alueelle Cantina Fratelli Vogadoriin. Tämäkin oli oikein mainio viinitila, joka tekee hiukan perinteisemmän oloisia Valpollicelloja, jotka eivät ole aivan niin paksuja ja pyöreitä kuin nykytyylin Amaronet ja Ripassot. Omassa kellarissa on muutama kohtuulaadukas Amarone kypsymässä, joita yritän silloin tällöin maistella, mutta sielläpä saavat vielä kypsyä. Mutta Vogadorilla oli Grazie-niminen nautiskeluamarone, joka sai sukat pyörimään jaloissa. Pari pulloa sitä, yksi jälkkäriviini ja pari grappaa lähti matkaan.
Viimeisenä oli vuorossa Franciacortan alueella Azienda Agricola Ricci Curbastro. Franciacortan alueella väännetään lähinnä kuohuvia viinejä, jotka perustuvat pääosin samoihin rypäleisiin kuin sampanjakin. Paikallisella twistillä toki. Ricci Curbastro oli pettymys: saimme maisteluun vain edullisemman pään peruskuohuvia, jotka olivat makumaailmaltaan aika ohuita. Tila valmistaa myös vuosikertakuohuvia, mutta niitä ei maisteluun saatu. Sääli, Franciacortat jäivät hyllyyn.
Kaiken kaikkiaan matka oli erinomaisesti järjestetty laadukkaine ruokailuineen.
Ruokailut painottuivat mielestäni ehkä liikaakin fine dining -suuntaan. Suomessa on erinomainen fine dining -kulttuuri, joka mielestäni ei jää tippaakaan italialaisesta vastaavasta. Mutta Suomessa ei ole sellaista laadukasta kortteliravintolaperinnettä kuin Italiassa on: laadukasta, tunteella ja ylpeydellä valmistettua perusitalialaista ruokaa. Sellaista olisin kaivannut fine dinigin sijaan.
Erityiskiitos erinomaiselle Kaarina-oppaallemme!
Kuvauskamppeina mukana OM-1 ja M.Zuikot 17/1.2 ja 7-14/2.8. Erinomainen matkasetti. Panoraamat käsivaralta.
