-
Nokian kaakkurit – osa IV
Loppukesästä ennen muuttoa kaakkurit kokoontuvat vielä syyssoitimelle. Syyssoidin ei näyttäisi olevan niinkään kisailua ja kukkoilua, vaan ennemminkin jonkunlainen sosiaalinen tapahtuma. Se keväinen testosteronipullistelu puuttuu. Syyssoidinta kestää jokusen viikon ja sen jälkeen kaakkurit häipyvät isommille ulapoille ja sieltä edelleen talvehtimisalueille. Tämän viimeisen kuvasarjan kuvat on otettu elokuun lopulla. Sarjan viimeisessä kuvassa syyssoidin on jo päättynyt ja…
-
Nokian kaakkurit – osa III
Heinäkuun lopulla poikanen on jo miltei saman kokoinen kuin aikuiset. Se kaipaa ruokaa kasvaakseen ja emot käyvät ahkerasti kalassa. Poikanen ei vielä lennä, mutta se harjoittelee ahkerasti lentoonlähtöä ja aikuisen kaakkurin elämää. Välillä poikanen kierii ja heittää vedessä kuperkeikkaa, aivan kuin se leikkisi. Kyse lienee kuitenkin jonkunlaisesta kehonhallinnan opettelusta. Tämän sarjan kuvat on otettu heinäkuun…
-
Nokian kaakkurit – osa II
Tämän kesän ainoa lentopoikanen kuoriutui kesäkuun alkupäivinä. Pesässä oli kuitenkin varmuudella kaksi munaa haudottavana. Tämän osan kuvasarjan ensimmäisissä kuvissa poikanen lienee noin viikon ikäinen. Katkaisin kuvausprojektin tarkoituksella pariksi viikoksi jotta poikanen ehtisi hiukan kasvaa ja tilanne lammella olisi poikaselle turvallisempi. Emot kävivät kalassa vuoron perään ja poikanen oli lammella yksin vain joitakin hetkiä kerrallaan. Kesä-…