-
Nokian kaakkurit – osa II
Tämän kesän ainoa lentopoikanen kuoriutui kesäkuun alkupäivinä. Pesässä oli kuitenkin varmuudella kaksi munaa haudottavana. Tämän osan kuvasarjan ensimmäisissä kuvissa poikanen lienee noin viikon ikäinen. Katkaisin kuvausprojektin tarkoituksella pariksi viikoksi jotta poikanen ehtisi hiukan kasvaa ja tilanne lammella olisi poikaselle turvallisempi. Emot kävivät kalassa vuoron perään ja poikanen oli lammella yksin vain joitakin hetkiä kerrallaan. Kesä-…
-
Nokian kaakkurit – osa I
Muutaman vuoden tauon jälkeen innostuin taas kuvailemaan hiukan määrätietoisemmalla asenteella. Vapaa-aika on kortilla ja ajattelin valita kesän kuvausprojektiksi ainoastaan yhden aiheen, Nokian kaakkurit. Tämä osoittautui hyväksi tavaksi toimia, määrätietoinen kuvaaminen kohteita liikaa häiritsemättä vie yllättävän paljon aikaa. Nokialla pesii tavanomaisesti useita kaakkuripareja usealla eri lammella. Alueelle on rakennettu useita tekosaarekkeita pesintää turvaamaan ja tässä työssä…