-
Hiipuvilta soitimilta

Olen muutamana keväänä käynyt suolla teeren soidinta kyttäilemässä ja ihan hyvä meininki siellä on ollutkin. Yleensä vähintään kymmenkunta kukkoa kinastelemassa, parhaimmillaan neljätoista. Tänä keväänä oli toisin. Talvi oli täällä eteläisimmässä Suomessa ihan paska: pimeä, märkä, leuto ja lumeton. Kevät lämpeni ensin vauhdilla ja sitten taas äkkiä kylmeni. Kävin teerisuolla huhtikuun mittaan muutamaankin otteeseen, mutta soitimesta…
-
Sananvapautta

Trumpin hallinto on touhuillut vain reilun kuukauden ja kaikenlainen vakaus on jo heitetty ikkunasta pihalle. Tilanne on eurooppalaisesta näkövinkkelistä täysin käsittämätön. Usko rauhalliseen tulevaisuuteen on lujilla. Vanha viisaus on, että kriiseistä yleensä seuraa myös jotakin hyvää. Ehkä nyt Eurooppa kasaa voimansa yhteen pakon edessä. Kun ahdistaa, niin kannattaa istahtaa hetki alas ja miettiä. Mitä me…
-
Sumua, soulia ja bluesia

Tänä talvena ei sitten talvea tullutkaan, vaan tällainen jonkunlainen lokakuun ja huhtikuun välinen välitila, jonka voisi pyyhkäistä kalenterista pois. Juuri nyt huomaan kaipaavani joko talvea tai lämmintä aurinkoa ehkä enemmän kuin koskaan. Sumu sentään sai pari iltaa sitten liikkeelle kamera kainalossa. Kuvailin aikani lähes autiota Turun ohitustietä ja sitten sain päähäni pyyhkäistä Topinojalle synkkyyttä maksimoimaan.…
-
Lämpöhoitoa ja leikkauslistoja

Ikääntymiseen kuuluu sellainenkin riemu, kuin atooppinen iho. Voin kertoa, että mukavampiakin vaivoja on olemassa. Kesät menevät mukavasti kun on lämpöä ja valoa, mutta talvisaikaan on toisin. On hämmästyttävää, millaisen muutoksen lämpö, kosteus, suolapitoisuus ja valo saavat aikaan parissa päivässä. Eipä tarvitse ihovoiteisiin ja kortisonituubeihin tarttua. Sama pätee valitettavasti toisinpäin. Kanarian Las Palmas on tuottanut lähinnä…
-
Muotkatunturit – taas

Viime syksynä olin sitä mieltä, että vaellusretket on varmaankin jo taputeltu, mutta niin vain löysin itseni vielä kerran suunnittelemasta retkeä Muotkatuntureille. En oikein osaa kuvailla, mikä sinne Muotkalle vetää. En edes tarkkaan muista, kuinka monta kertaa siellä olen vuosikymmenten mittaan käynyt. Maisemat on nähty, saati sitten kuvattu. Ehkä se on se laajuus ja poluttomuus. Kun…