Muutama vuosi sitten juttelin Hornoyalla ruotsalaismiehen kanssa, joka oli hiljattain poikennut Runden saarella Keski-Norjassa. Ryhdyin kehittelemään retkeä Rundelle.
Runde on Norjan lunnikohteista eteläisin ja helposti saavutettavissa autolla. Helppo saavutettavuus tarkoittaa samalla myös suuria kävijämääriä, jonka vuoksi liikkumista lunnikallioilla on viime vuosina voimakkaasti rajattu ja hyvä niin.
Alun perin oli tarkoitus ajella Rundelle jo kesällä 2020, mutta eräs globaali virus tuli väliin. Seuraavana vuonna Norjaan olisi päässyt, mutta Ruotsin läpi ei edelleenkään voinut ajella. Vihdoin nyt tämän vuoden kesäkuussa retki Rundelle onnistui.
Hornoyaan verrattuna Runde on aivan erilainen jo luontonsa ja sijaintinsa puolesta. Lunniaika Rundella on suunnilleen toukokuun alusta elokuun loppuun, heinäkuu on ehkä kiihkeintä poikasten ruokkimisaikaa. Lunnit viettävät päivän merellä ja saapuvat pesimäkalliolle vasta illalla noin kello 20:n aikoihin. Kiihkeää lunnikuvausaikaa on reilun tunnin verran, sen jälkeen aurinko kiertää kallionypyn taakse ja lunnikallio jää varjoon.
Lunnien lisäksi kalliolla on suurehko suulayhdyskunta. Pikkukajavat ovat melko lailla vähissä, ilmeisesti ravinnon saannissa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Myös saaren isokihukanta on tällä hetkellä hyvin vähissä, sillä ne miltei tuhoutuivat pari vuotta sitten lintuinfluenssan vuoksi. Nyt isokihukanta on hiljalleen taas nousussa. Muutama minkkikin on saarella havaittu, mutta ne on toistaiseksi saatu metsästettyä pois.
Suulakalliolla pistää silmään kalastusverkkojen roippeet, joita suulat käyttävät pesänrakennusmateriaalina. Joskus suulat jäävät pesäkalliolla verkonroippeisiin kiinni ja kituvat hiljalleen kuoliaiksi. Saarelaiset ovat miettineet, pitäisikö vanhat pesänpohjat siivota pois, mutta se todennäköisesti tarkoittaisi koko suulayhdyskunnan tuhoa, sillä suulat joutuisivat aloittamaan kaiken alusta.
Yövyin Runde Miljöcenterissä, jonka yhteydessä on myös saaresta kertova näyttely.
Saaren edustalle haaksirikkoitui hollantilainen kauppalaiva vuonna 1725. Tarina laivan kulta-aarteesta kulki saarelaisten suvuissa sukupolvesta toiseen ja alkoi pikkuhiljaa unohtua. Silloin tällöin kuultiin tarinoita meressä sukeltelevien mukuloiden löytämistä kultakolikoista. Vuonna 1972 kaksi ruotsalaista harrastelijasukeltajaa suunnittelivat sukellusretkeä Norjan rannikolle ja he kuulivat tarinan ålesundilaiselta sukellusvälinekaupan omistajalta. Loppu onkin historiaa. Tarina on lähes uskomaton ja sekin on hauskasti kuvattu Miljöcenterin näyttelyssä.
Jos Rundelle menette, niin kannattaa käydä Knut Aaslen juttusilla Goksøyr Campingissä. Knut Aasle on luontomies henkeen ja vereen. Veneretki Runden ympäri kannattaa myös ottaa ohjelmaan, “Aquila”-veneen kapteeni Johan on myös melkoinen tietopankki ja tarinaniskijä.
Takaisin ajellessa käytin hiukan aikaa valokuvaamiseen matkan varrella ja Dalsnibban näköalapaikallakin poikkesin. Osa ylängön teistä oli vielä suljettu talven jäljiltä ja porukat vielä skinnailivat.
Kaunis on Norjan maa näin suomalaisin silmin.
Kalustona reissussa kaksi OM-1 -runkoa, sekä M.Zuikot 7-14/2.8, 12-100/4 ja 150-400/4.5. Panoraamat ja pitkät valotukset käsivaralta.
Ja tuo kuvasarjan viimeinen kulkupeli ei ole allekirjoittaneen. Hieno, matkalla eteen tullut laite, joka on rakennettu vuoden 1982 Harrikan koneen ympärille.
