Viime viikolla pakkasten alettua poikkesin Nautelankoskella tsekkaamassa olisiko talvehtiva koskikara paikalla. Olihan siellä, yksi. Muita karoja ei näkynyt.
Pakkasta oli parisenkymmentä, eikä onneksi muita pällistelijöitä, joten karan ehdoilla mentiin. Istuskelin lumipuku päällä rantatörmällä ja seurailin karan sinnittelyä pakkasessa. Montaa lepohetkeä ei parituntisen aikana kara voinut pitää, sapuskaa oli kosken pohjalta haalittava ja höyhenpukua huollettava.
Olosuhteet olivat sinänsä kerrankin kauniit. Kosken rannoilla oli hiukan uutta lunta jota vesi ei vielä ollut värjännyt ruskeaksi. Valo oli nätti, Aurajoen kuravesikin näytti sopivasta kulmasta kuvattuna ihan kauniilta. Karan valkoinen rintalappu tosin paljastaa, että savilillussa kahlaillaan.
Ja sitten paikalle saapastelikin joku miesoletettu ääliö kamera kaulassa.
“Haluuk sää lentokuva?!”, mölisi vähä-ääliö. “Se lähtee lentoo, ku menee lähelle!”
Mutisin, että annappa sen linnun nyt olla rauhassa, keräsin kamppeeni ja häivyin. Vitutti linnun puolesta.
