-
Andaluciaa kaivelemassa
Kävimme rouvan kanssa syyskuun alussa heti sikäläisen turistisesongin jälkeen Andaluciassa ja Aurinkorannikolla. Finskillä Malagaan, vuokra-auto alle ja hotellitukikohta Mijas Puebloon. Tavoitteena oli tutkailla seutuja vähän sillä silmällä, että josko joskus tulevaisuudessa pahimman talvikauden viettäisi hiukan etelämpänä kuin Varsinais-Suomen ilmastomuutospimeydessä. Aurinkorannikon puolesta puhuisi suomenkieliset verkostot ja terveyspalvelut. Ja siinäpä ne positiiviset asiat sitten ovatkin. Eiköhän se…
-
Trooppisen yön valoja
Elokuun loppupuolta ovat leimanneet lämpimät, troopiset yöt ja revontulet. Harvemmin sitä on tullut öisin notkuttua suon laidalla t-paidassa revontulia odottelemassa, mutta nyt on sekin koettu. Varsinaista pimeää aikaa on täällä etelässäkin vasta vähän, mutta elokuussa yö on hieno vaikka reposia ei näkyisikään. Tällä viikolla kävin kolmena yönä suon reunalla makoilemassa ja eväitä popsimassa. Samalla keräilin…
-
Kesän loppua Järvelän kosteikolla
Järvelän kosteikko on vahingossa pellolle syntynyt lintuparatiisi. Näin loppukesästä kosteikolla levähtää syysmuutolla mm. lukuisa joukko kahlaajia. Kahlaajat ovat jo syysmuutolla, kun liejukanan pojilla ei ole vielä sulista tietoakaan. Tänä kesänä kosteikon laulujoutsenpariskunnalla pesintä on näköjään onnistunut hienosti, mutta kosteikon kurkiparilla ei näyttänyt poikasta olevan – tai sitten tämä kuvassa oleva pari on vain kosteikolla ruokailemassa.…
-
Vaihteeksi fudista
LTU – KaaPS Littoisten kentällä 22.7.2022, lopputulos kotijoukkueelle 4-1.
-
Kesän sillisalaattia
Kesällä pitää tietysti tehdä kesäpuuhaa, eli kierrellä lähitienoota ja hiukan pidemmälläkin Suomessa. Puuhailun tuloksena on valokuvallista sillisalaattia. Tämänkertaiset kuvat ovat kotipihalta, Littoisista, Someron Kivimeijeristä, Mynä-Mynä-Maasta, Mynämäen kirkosta, Serlachius-museosta, Mäntän kuvataideviikoilta Pekilosta, sekä Säynätsalon kunnantalolta. Pikku haaverikin sattui: kamera lipesi näpeistä Mynämäen kirkon graniittirappusille ja siitä pari porrasta pomppuina alaspäin. OM-1 otti hiukan osumaa ja M.Zuiko…