Safarilla Keniassa

Kävin joulukuun alussa Olympia-kaukomatkatoimiston järjestämällä matkalla Keniassa. En ole erityinen ryhmämatkojen ystävä, mutta Keniaan ei käytännössä ole turistin muulla tavalla syytä matkustaa ja Olympian matkat ovat järjestelyiltään todella laadukkaita.

Lennot olivat Helsingistä Frankfurtin kautta Nairobiin. Nairobissa yövyimme kaksi yötä. Välipäivänä vierailukohteina olivat David Scheldrick Wildlife Trustin norsujen orpokoti, kirahvikeskus, sekä Karen Blixen-museo.

Norsujen orpokoti oli erittäin vaikuttava. Orpokotiin tuodaan syystä tai toisesta orvoiksi jääneitä norsunpoikasia, joita ruokitaan kamelin- ja vuohenmaidon sekoituksella, kunnes ne voidaan päästää takaisin luontoon oppimaan norsujen tavoille. Turistit voivat vierailla orpokodissa päivittäin ainoastaan tunnin ajan ruokinta-aikana. Luonnonsuojelutyötä parhaimmillaan.

Nairobista siirryimme Lake Naivashan rannalla sijaitsevaan Sopa Lodgeen. Puhvelit, seeprat ja kirahvit käyskentelivät Lodgen pihalla. Pimeän aikaan ulkona ei saanut liikkua ilman vartijaa, sillä virtahevot nousivat yöllä järveltä pihalle laiduntamaan. Myös järven rantaan meno ilman saattajaa oli kielletty.

Naivashalla teimme veneellä retken Crescent Islandin suojelualueelle, jossa jalkauduimme saarelle kävelemään. Toinen kävelyretki oli Hell’s Gaten kansallispuistoon.

Naivashalta siirryimme Masai Maran alueelle Mara Sarova Game Campiin, josta teimme autoilla safariretkiä Masai Maran aluelle.

Kaikki siirtymät ja safariajelut teimme ns. safarijeepeillä. Keulalla lukee Toyota Land Cruiser, mutta ne eivät ole ihan samaa mallia mitä meillä Suomessa autokaupasta haetaan. Konepellin alla on neljälitrainen, kuusisylinterinen, erittäin matalaviritteinen diesel. Kori on rakennettu U-palkkirungon päälle, takana lehtijouset. Kuljettajaoppaan mukaan konstruktiota ei saa ajamalla hajalle millään.

Jeepeissä on kuvaamista varten avattava katto ja sivuikkunat. Savannilla ei tietenkään voi turvallisuussyistä jalkautua, joten kuvaaminen tapahtuu autoista. Sivuikkunaa alemmas kuvauskulmaa ei ole mahdollista saada.

Jeeppien kuljettajat ovat myös hyvin koulutettuja safarioppaita. Tietämys on todella kovaa tasoa ja kuljettajaoppaat olivat todella avuliaita ja hyviä tyyppejä.

Kun en ole aikaisemmin safarilla ollut, niin pakkasin kuvausrepun täyteen kamaa. Ruumakassissa oli myös kevyt matkajalusta mahdollisia yökuvia varten.

Varautuminen oli turhaa, sillä kuvasin käytännössä pelkästään kahdella setillä: kaksi OM-1 runkoa, toisessa kiinni M.Zuiko 12-100/4 ja toisessa M.Zuiko 150-400/4.5. Erinomaiset yhdistelmät käsivaralta kuvattaviksi. Edes yökuvia ei tullut campissa otettua täysikuun vuoksi.

Tällaista matkaa ei lähtökohtaisesti ole suunniteltu valokuvaamisen ehdoilla, mutta aika mukavasti kuvia kuitenkin kertyi. Matkaajat tietenkin haluavat nähdä muutamassa päivässä mahdollisimman paljon, joten safarilla siirrytään nopeasti paikasta toiseen seuraavaa kohdetta katsomaan. Fiilistelylle ei jää aikaa.

Päiväsaikaan valo on kivikovaa. Sitä pystyy kuvankäsittelyssä jonkin verran pehmentämään, reilun aukon alivalotus on aika turvallinen lähtökohta. Lämpöväreilyä on paljon, mutta mielestäni se kuuluu asiaan ja sillä saa kuviin sisällytettyä myös kuuman päivälämpötilan tunnelman. Illan ja aamun pehmeä valo on hieno, mutta pehmeän valon aika on lyhyt. Safarilla pölyää paljon.

Kaiken kaikkiaan reissu oli hieno. Vielä suurkiitos Olympian hienolle matkanjohtajalle Edulle, sekä loistaville Southern Cross Safaris -kuljettajaoppaille.