-
Lomailtua
Saaremaa. Pohjanmaa. Taidenäyttelyjä. Siinä oikeastaan kolmeen sanaan tiivistettynä tämän kesän kesämatkailut. Saaremaalla matkan varrelle osui aivan sattumalta kaksikin viime sotaan liittyvää muistomerkkiä. Tehumardin muistomerkki on ehtaa neuvostotyyliä. Taistelussa neukut päihittivät vetäytyvät saksalaisjoukot syyskuussa 1944. Olimme rouvan kanssa muistomerkkiä pällistelemässä kun paikalle pyyhälsi saksalaiskilvissä oleva matkailuauto, jossa ehkä noin kuusikymppinen pariskunta. Mies loikkasi ulos autosta, kusaisi…
-
Runde
Muutama vuosi sitten juttelin Hornoyalla ruotsalaismiehen kanssa, joka oli hiljattain poikennut Runden saarella Keski-Norjassa. Ryhdyin kehittelemään retkeä Rundelle. Runde on Norjan lunnikohteista eteläisin ja helposti saavutettavissa autolla. Helppo saavutettavuus tarkoittaa samalla myös suuria kävijämääriä, jonka vuoksi liikkumista lunnikallioilla on viime vuosina voimakkaasti rajattu ja hyvä niin. Alun perin oli tarkoitus ajella Rundelle jo kesällä 2020,…
-
Rautalintuja
Turku Airshow 2023. Ikinä ennen käynyt ilmailunäytöksessä, saati sitten sellaista valokuvannut. Show pidettiin Turun lentokentällä kahtena päivänä, joista olin mukana jälkimmäisenä. Hellettä, paljon lämpöväreilyä, paljon ihmisiä, paljon meteliä. Hienoahan tuo on katsella, kun aikuiset pojat leikkivät lento- ja muilla sotavehkeillä. Rouvan kanssa tuumattiin, että taitavat taitolentäjät olla melkoisia adrenaliinifriikkejä, hyvä että on löytynyt sopiva keino…
-
Huollatettua
Hommasin M.Zuiko 40-150/2.8 Pro -zoomin yksityishenkilöltä käytettynä keväällä 2018. Siinä vaiheessa olin objektiivin jo ainakin kolmas omistaja. Objektiivin minulle myynyt henkilö oli ostanut sen käytettynä Rajalasta, sen tarkemmin historia ei ollut selvillä. Objektiivi on esitelty vuonna 2014, joten tämä yksilö lienee kotoisin aika lailla ensimmäisistä tuotantoeristä. Kevään metso- ja teerikuvausten yhteydessä panin merkille, että tarkennus…
-
Talousmetsolassa
Eteläisimmässä Suomessa teerisuon lähistöllä on pieni metsäläntti, jota rajaavat vilkkaat mökkitiet, ojitetut suopahaset ja avohakkuuraiskiot. Metsälänttiä on joskus harvenneltu vuosia sitten, vanha moton urakin on painunut kunttaan. Ojakin on kaivettu. Metsäläntin keskellä on kallioinen nyppylä, joka maatuvine liekopuineen näyttää ensisilmäykseltä lähes koskemattomalta. Kallio on tainnut tehdä nyppylän motolle lähes saavuttamattomaksi. Viime vuoden keväällä teerisuolta palatessani…