Tag: OM-1

  • Tummanpuhuvia tunnelmia

    Tummanpuhuvia tunnelmia

    Poikkesin neljän päivän kuvausretkellä Boreal Wildlife Centressä Viiksimossa. Kari Kemppaisen pyörittämä paikka tuntuu olevan kuvaajien suosiossa, enkä yhtään ihmettele miksi. Kuvauspaikkojen ylläpidossa huomioidaan kuvausympäristö todella hyvin, karhut kun ovat otuksia, jotka mylläävät erityisesti suot melkoiseksi mutavelliksi hyvinkin nopeasti. Kuvauslokaatioita on neljä (suo, lampi, metsä, rotko) ja ne sijaitsevat lähellä toisiaan. Tähän aikaan vuodesta karhuja oli…

  • Kaakkureita häiritsemässä

    Kaakkureita häiritsemässä

    Kuvailin kesän aikana eteläisimmässä Suomessa kaakkureita alueella, joka oli entuudestaan minulle tuntematon. Muutaman potentiaalisen kohteen olin ennalta arvioinut paikan päällä käymättä. Toukokuun lopulla piipahdin kolmella lammella ja ne kaikki olivat asuttuja. Siellä ne sinnittelivät, asutuksen, kesämökkien ja asvalttiteiden viidakossa. Toukokuun lopulla piipahdin lammilla etäältä vain sen verran, että havaitsin pesintöjen alkaneen. Haudonta-aikaa en halunnut missään…

  • Perseidit

    Perseidit

    Perseidit, tuo loppukesän meteoriparvi, näyttäytyi täällä taas. Aikaisemmin en ollut vakavammin niitä kuvaillut, mutta nyt päätin yrittää. Keli näytti selkeältä. Tosin suolla on aina usvariski, mutta sinne päätin kuitenkin suksia. Otin mukaan kaksi OM-1 -runkoa. Toiseen laitoin kiinni M-Zuiko 7-14/2.8 -objektiivin: tällä päätin yrittää pitkiä LiveComp-valotuksia. Toiseen laitoin kiinni Panasonic Leica Summilux 12/1.4 -objektiivin intervallikuvaukselle.…

  • Runde

    Runde

    Muutama vuosi sitten juttelin Hornoyalla ruotsalaismiehen kanssa, joka oli hiljattain poikennut Runden saarella Keski-Norjassa. Ryhdyin kehittelemään retkeä Rundelle. Runde on Norjan lunnikohteista eteläisin ja helposti saavutettavissa autolla. Helppo saavutettavuus tarkoittaa samalla myös suuria kävijämääriä, jonka vuoksi liikkumista lunnikallioilla on viime vuosina voimakkaasti rajattu ja hyvä niin. Alun perin oli tarkoitus ajella Rundelle jo kesällä 2020,…

  • Rautalintuja

    Rautalintuja

    Turku Airshow 2023. Ikinä ennen käynyt ilmailunäytöksessä, saati sitten sellaista valokuvannut. Show pidettiin Turun lentokentällä kahtena päivänä, joista olin mukana jälkimmäisenä. Hellettä, paljon lämpöväreilyä, paljon ihmisiä, paljon meteliä. Hienoahan tuo on katsella, kun aikuiset pojat leikkivät lento- ja muilla sotavehkeillä. Rouvan kanssa tuumattiin, että taitavat taitolentäjät olla melkoisia adrenaliinifriikkejä, hyvä että on löytynyt sopiva keino…